Viikko5

Skrubun viikkoviitonen liittyy kirjoihin, joten onhan se tehtävä.

1. Luetko kirjoja? Jos luet, mistä hankit luettavan: kirjakaupoista,
antikvariaateista, netistä,  kirjastoista. Ehkä saat aina lahjaksi tai
lahjukseksi?
Luen. Koko ajan. En voi nukahtaa lukematta ainakin muutamaa sivua. Junassa ja sporassa on aina kirja kädessä. Luen jotain 80 kirjaa vuodessa, vähemmän kuin ennen. Käyn kirjastossa melkein joka viikko. Ostan kirjoja yhtenään sekä lähikirjakaupoista että netistä. Pengon divareita ja kirpputoreja ja ostelen niiltäkin. Lisäksi luen uudelleen jo omia vanhoja kirjoja. Saan myös merkkipäivinä ja jouluna lahjaksi aina kirjoja.

2. Faktaa vai fantasiaa? Alkukielinen vai käännös? Kovakantinen vai
pokkari? Vai kelpaako ainoastaan ensipainos omistuskirjoituksella?
Sekä faktaa että fantasiaa. Delftissä olen lukenut enemmän fiktiota, koska kirjaston faktavalikoima on kehnompi. Sitä ennen luin lähes pelkästään faktaa pari vuotta. Luen alkukielellä, jos osaan alkukieltä tarpeeksi. Luen mitä tahansa englanniksi ja lisäksi vähän menee myös hollanniksi, ruotsiksi ja ranskaksi. Saksaksi en lue kuin sarjakuvia. Kovakantinen tai pokkari – no ei mitään väliä, paitsi että nykyään koetan hankkia pokkareita, ne kun ovat kevyempiä. Ja pitää joskus muuttaa. Ensipainoksia omistuskirjoituksellakin on kertynyt muutama.. mutta ne nyt ovat sellaisia kuriositeetteja.

3. Onko kirja sinulle tiedontallennusformaatti vai esine. Pitääkö
kirjaa päästä sormeilemaan ja selaamaan vai voiko sen tilata pelkkien
metatietojen tai kritiikin perusteella tai printata netistä?
Kirja on kumpaakin. Ehdottomasti parasta on viettää tunteja Akateemisessa, Waterstonesissa tai ABC:ssä ja selailla uutuuksia ja vanhoja aarteita. Vanhat kirjat ovat esineinä uskomattoman upeita. Mutta kyllä kirjoja voi tilata netistäkin tai vaikka printata, tai jopa lukea läppäriltä – luin läppäriltä Muskettisoturit 20 vuotta myöhemmin, koska sitä ei muualta löytynyt enkä halunnut printata niin pitkää kirjaa.

4. Onko ajatus käytetyn kirjan sormeilemisesta sinulle epämiellyttävä?
Vietkö koskaan omia kirjojasi antikvariaattiin. Onko
antikvariaattikirjan antaminen lahjaksi loukkaus?
No ei todellakaan ole epämiellyttävä! Käytetyt kirjat ovat ihania. Antikvariaattikirja on upea lahja. Tänäkin jouluna sellainen löytyi paketista, ja ilahduin kovasti – todella kaunis kirja, harmi vain, että sen kansipaperi hieman nuhjaantui kuljetuksessa Suomesta. Kannatan kirjojen kierrättämistä seuraaville lukijoille antikvariaattien tai vaikkapa Bookcrossingin kautta. Täytyy silti myöntää, että itse hamstraan kirjoja hyllyyni enkä osaa luopua niistä… Mutta miten joku voi ajatella, että antikvariaattikirja olisi loukkaus?

5. Mitä kirjoja sinulla on juuri nyt kesken? Luetko niitä junassa, sängyssä, sohvalla vai kahvilassa?
Tällä hetkellä on kesken Paul Kennedyn The Rise and Fall of the Great Powers, Philip Caseyn The Fisher Child, Terry Pratchettin Thud! ja Lester Lefkowitzin The Manual of Close-Up Photography. Caseyta ja Pratchettia luen junassa, kylvyssä ja sängyssä, Kennedyä opiskellessa pöydän ääressä ja Lefkowitzia kamera kädessä.

Paha Vista

Älkää siirtykö Vistaan, siirtykää Linuxiin.

Hml

Kävin ensimmäistä kertaa hollantilaisella hammaslääkärillä. Täällä on jostain syystä jokseenkin hankalaa tunkea itsensä lääkärin tai hammaslääkärin potilaaksi, usein vastaanotolta vain ilmoitetaan, että emme ota uusia potilaita, soittakaa muualle. Kävin sitten Suomessa hammaslekurilla ja hoidin asian siten. Nyt kuitenkin oli syytä jo mennä, ja onneksi löytyi läheltä vihdoin praktiikka, joka otti potilaita.

Jännitin jonkun verran. En pelkää hammaslääkäriä toimenpiteiden tai kivun takia. Minulle on tähän mennessä tehty niin paljon erilaisia toimenpiteitä hammaslääkärissä, ettei pahemmin enää hirvitä. On leikattu kaksi viisaudenhammasta ja kiskottu yksi, on poistettu kolme hammasta oikomishoidon yhteydessä, on porattu implanttiruuvi leukaluuhun ja tulehdutettu leikkauskohta niin, että seuranneen hermotulehduksen takia olin puolitoista kuukautta särkylääkkeistä sekaisin ja jatkuvassa kivussa, on isketty puudutusaine “suoneen” siten, että sain adrenaliinitärinäkohtauksen, on oiottu monenmonta vuotta. En usko, että kovinkaan helposti mikään siellä enää hirvittäisi. Mutta se vain jännittää, että mitä sieltä seuraavaksi löytyy.

Tällä kertaa ei kuulemma löytynyt paljon mitään. Reikiä minulla ei ole ollutkaan lapsuuden jälkeen, mutta hammaskiveä kertyy sikana. Ihmekös tuo, kun suussa on vielä oikomiskojeita, joiden takaa on mahdoton putsata täydellisesti. Hammaslääkäri katsoi hampaat läpi, ei sanonut mitään, putsasi hammaskiven pois ja sanoi näkemiin. Ihmettelin, kun ei yhtään sattunut. No, eipä ihme, sillä tyyppi ei putsannut ienrajasta ollenkaan. Siellä se kivi rakentaa itseään yhä. Äsh. Pitäisiköhän sitä nyt sitten vaihtaa hammaslääkäriä (työn ja tuskan takana), odottaa puoli vuotta ja mennä uuteen putsaukseen ja toivoa, ettei ien sillä aikaa tulehdu, vai mennä ärisemään, että mitäs jos tehtäis kunnolla kun kerran aloitetaan. Ainoa vaan, etten nyt enää luota koko setään, kun se ei kerran oma-aloitteisesti tehnyt kunnolla. Ties vaikka siellä olisi reikää ja ongelmaa suu täynnä, mutta tyyppi ei viitsi mainita.